Liebster Award

Sain Liebster Award -tunnustuksen/haasteen Ripsiväriä Villasukissa -blogista. Kiitos siitä! :)

Tunnustus kulkee seuraavanlaisten ohjeiden kera: 
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.
Idea on löytää uusia ja tuoreita blogeja sekä saada niille näkyvyyttä. 


1. Mikä oli syy, että aloit pitämään blogiasi?
Aluksi pidin blogia suljettuna päiväkirjana itselleni, jotta sain tehdyt neuleet johonkin muistiin. Jonkun ajan päästä päätin avata blogin lukijoille

2. Millä tainnutat motivaation puuttumisen?
Motivaatio on pysynyt melko hyvänä koko blogin pitämisen ajan. Välillä on toki kausia, jolloin muut asiat menevät käsitöiden edelle, jolloin valmiiden töiden puuttuminen on näkynyt myös blogin päivitystahdissa. Isoin ongelma blogin kanssa on valokuvien ottaminen. 

3. Mikä on epäonnistunein tekeleesi?
Ensimmäisenä tulee mieleen eräs/eräät tossut parin vuoden takaa. Tein ohjeen mukaan, mutta en tehnyt ollenkaan mallitilkkua. Lopputulos olikin koon 38 sijaan 48... Myös tannoin ompelemani mekko päätyi suoraan roskakoriin liian venyvän kankaan takia. Polvipituiseksi leikattu mekko roikkui nilkoissa ja pääntie venyi rintojen alapuolelle. 

4. Mikä on onnistunein käsityösi?
Tämä on hankala kysymys! Vastaan ensimmäisenä mieleen tulleen mekon. Mekko oli omalle taitotasolleni nähden haastava, mutta sitkeän työn jälkeen lopputulos palkitsi.

5. Mitä mieltä olet tästä tunnustuksesta?
Ihana idea tuoda esiin uusia blogeja. Olen jonkun aikaa seurannut haasteen leviämistä ja on ollut ilo löytää uutta luettavaa.

6. Oletko koskaan kuullut haastajastasi?
Ripsiväriä Villasukissa on itselleni uusi blogilöytö tämän haasteen myötä.

7. Ompelu, virkkaus vai kutominen/neulominen?
Tällä hetkellä ompelu ja neulominen. Pidän molemmista valtavan paljon.

8. Minkä käsityötaidon haluaisit vielä oppia?
Haluaisin oppia vaikka kuinka paljon uutta, kuten mm. kutomaan kangaspuilla. Aikoinaan ala-asteella olen pienen poppanan pätkän tehnyt kangaspuilla ja muistan tykänneeni siitä paljon. Toinen taito, joka kiinnostaa on neulekoneen käyttö.

9. Miten kiteyttäisit itsesi bloggaajana kolmeen sanaan?
Liian, vaikea, kysymys.

10. Mikä on paheesi?
Herkuttelu liian usein.

11. Mitä 3 asiaa ilman et lähde koskaan kotoa?
Avaimet ja puhelin, kolmas asia vaihtelee.


Tällä kertaa en nimeä uusia bloggaajia, vaan jokainen voi halutessaan poimia alla olevat kysymykset omaan blogiinsa tai vastata niihin tämän blogin kommentteihin. Mielelläni lukisin teidän vastauksianne! 

1. Mikä on suosikki lankasi/materiaalisi?
2. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi?
3. Mikä käsityö sinulla on tällä hetkellä kesken?
4. Missä neulot/virkkaat/ompelet yleensä?
5. Mikä on varhaisin käsityömuistosi?
6. Onko sinulla samaan aikaan yksi vai useampi käsityö kesken?
7. Teetkö enemmän itsellesi vai muille?
8. Mistä saat inspiraation käsitöihisi?
9. Mitä uutta asiaa kokeilit viimeksi?
10. Vietätkö lomasi mieluummin Suomessa vai ulkomailla?
11. Kerro itsestäsi joku yllättävä asia.

1 kommentti

  1. Kiitos kaunis haasteesta ja kivasta kysymyslistasta! Vastaukseni voit käydä kurkkaamassa blogistani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Olen joutunut ottamaan sanavahvistuksen käyttöön roskapostin takia. Pahoittelen!