Hellemekkoja

Haluan uskoa lämpimään kesään ja hellemekkojen tarpeeseen. Nämä mekot valmistuivat jo niille ihanille toukokuun lämpimille ilmoille ja ehdin jo jonkun kerran näitä käyttämäänkin. Toivottavasti lämpö palaa pian ja mekot pääsevät taas käyttöön.


Jumitun aina käyttämään samoja kaavoja ja näissä on käytössä taas Suuri Käsityölehden Janina-mekko. Aiemmissa versioissa oli mukana hihat kaavan mukaisesti. Hihattomaan versioon ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia, vain jättää hihat pois. 


Mekon etuosa on Verson puodin Rauhaa <3 (Jenni Mäensivun suunnittelema kuosi). Etuosa on leikattu jämäpalasta, joten sitä ei olisi riittänyt selkäpuolelle. Yhdistin tähän Kangaskapinan mustan trikoon.


Samalla kaavalla ja idealla on toteutettu myös tämä sulkaversio. Tässä tosin on koko yläosa kuviokangasta. Sulkakangas on kankaiden yön ostoksia Nappinjasta. 


Jos Kankaiden yö ei ole tuttu tapahtuma, niin liity ihmeessä Facebookissa Kankaiden yön tykkääjiin. Sivustolla ilmoitetaan tapahtuman ajankohta ja osallistumisohjeet. Kankaiden yö on yleensä järjestetty kaksi kertaa vuodessa ja siihen on osallistunut eri kangasverkkokauppoja. Kaupoissa on tarjolla erilaisia (vaihtuvia) tarjouksia yön aikana ja tuolloin voi tehdä hyviä ja edullisia kangaslöytöjä. 

Kaava: Suuri Käsityö 9/2014, malli nro 1
Kankaat: Verson puoti, Nappinja ja Kangaskapina




1 kommentti

  1. Niin kauniita hellemekkoja.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Olen joutunut ottamaan sanavahvistuksen käyttöön roskapostin takia. Pahoittelen!