Suosikkimekkokaava

Välillä on hyvä selata, mitä on aiemmin ommellut ja onko jokin vanha kaava kuitenkin se "the mekko". Aloin keväällä kaipaamaan vaihteeksi leveämpiä helmoja.


Leveämpien helmojen kaipuuseen, kaivoin vanhan ns. Janina-mekon kaavan esiin. Olen kyseisellä kaavalla ommellut aiemminkin mekon, jota käytin ahkerasti. Aiempi mekko ei ollut kovin laadukkaasta kankaasta tehty ja oli jo huonossa kunnossa. Siinä ei myöskään istuvuus ollut ihan nappiin, joten muokkasin kaavaa paremmin omalle vartalolle sopivaksi. 


Samalla kaavalla aion ommella vielä muutaman mekon kesäksi, mutta joko kokonaan hihattomina tai lyhyillä hihoilla. Nämä 3/4 hihat ovat kivat keväällä ja syksyllä, vaikka neuleen kanssa käytettynä. 


Tämän harmaa-valkoisen Noshin kankaan ostin jo joskus viime kesänä, silloin jo mielessä oli tehdä siitä mekko juuri tällä kaavalla. Pitkän aikaa arvoin, onko väri liian vaalea ja pitäisikö kangas värjätä. Onneksi näin ompelukaverilla samasta kankaasta ommellun mekon ja ihastuin kankaaseen näin.


Kevään uutuuskankaissa oli tämä Paapiin Rubus, jonka väritykseen ihastuin oitis. Myös kuosi on hauska palluroineen. Tämä mekko on muutaman käyttökerran aikana kerännyt runsaasti kyselyitä kankaan alkuperästä. Lähes jokainen on arvellut kyseessä olevan Marimekon kangas. Myös omaan silmään tässä on jotain "marimekkomaista". Kankaasta on myös harmaa-pinkki versio, joka on myös kaunis väritykseltään. 



Mustaan mekkoon hankin kankaan Eurokankaasta. Tämä on vähän tukevampi viskoosi-sekoitetrikoo. Saa nähdä pysyykö kangas nyppyyntymättömä. 

Kaava kaikissa mekoissa: Suuri käsityö 9/2014 malli nro 1


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!

Olen joutunut ottamaan sanavahvistuksen käyttöön roskapostin takia. Pahoittelen!